lauantai 29. kesäkuuta 2013

LAST PICS FROM LONDON

Vielä vikat kuvat lontoosta:)Kuvat kertovat enemmän kun tuhat sanaa, eikö niin?















perjantai 28. kesäkuuta 2013

Mee mökille, äläkä jää kaupunkiin

Lähden tänään perheen kanssa pitkästä aikaa mökille. Toivottavasti säät suosivat ja pystyisin ottaa vähän arskaa, kun töissä lasikopissa istuskelu ei oikein ole auttanut mun rusketusta. Ollaan nyt pakattu kaikki tarvittavat kimpsut ja kampsut autoon ja lähdemme ihan kohta. Kiva päästä vähän rentoutumaan tonne saaristo maisemaan ja olemaan välillä ihan perheen kanssa:) Uusi objektiivi pääsee myös kunnolla kokeiluun hihi.

Ja kiva varmaan teidän lukee jotai muuta kun aina sitä samaa, tulin töistä ja olin vähän kuvailemassa:D mun postaukset on aika pitkälti ollut semmosii, mutta ei hätää aion ottaa itseäni niskasta kiinni kun tulen landelta! On vaan ollut vähän vaikea kirjoitella kun joka päivä suunnilleen samat rutiinit ja silleen:)



torstai 27. kesäkuuta 2013

Randoms

Päivän asun yksityiskohtia, leikin vähän kameralla eikä löytynyt oikein muuta kuvattavaa, ku pihalla olevia kasveja ja koska en ehdi pakata huomenna pakkailen tänään. Lähden viikonlopuksi möksälle, mikä on tosi kiva, oon käyny siellä vaan kerran tänä vuonna:)




-Anna

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

She's back!

Heips:) tänään kävin Jessen kanssa syömässä ja myöhemmin näin Idan! Hän oli vihdoin tullut takaisin vaihtarivuodelta Espanjasta, ja käytiin vähän vaihtamassa kuulumisia. 

Ostin Miamista Ralph Laurenin shortsit ja ne pääsi tänään ekaa kertaa kunnolla päälle:)



Ostin eilen aivan ihanan vartalovoiteen:) toi tuoksuu niin hyvälle!



-Anna

Allsång på Skansen

Noni tässä ekat kuvat uudella babylläni. Objektiivi on siis AF-S Nikkor 50mm f/1.8G. Katottiin vielä eilen illalla koko perheen kanssa Allsång på Skansenia ja syötiin tuoreita hedelmiä ja marjoja:) 





-Anna

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Let's get undressed, cause I wanna see you naked

Tän hetken ehdottomat lempparibiisit ovat Undressed - Kim Cesarion ja Broken mirrors - Electic Lady Lab ft. Sukker Lyn! Ovat soineet jo pidemmän aikaan loopilla spotifyissä mutta en millään niihin tylsisty. Kannattaa siis käydä kuuntelemassa:)

Opin tänään että olen ihan naurettavan huono käyttämään Exceliä:D joudun töissä päivittämään yhtä listaa ja tulee varmaan kestämään koko viikkon ennen kun saan sen valmiiksi. Illemmalla kähdetään ehkä iskän kanssa hakemassa mulle uutta objektiivia jeee:)


Antsulla on se täydellisin laukku. Joku päivä vielä kiikutan tommosen ihanuuden kotiin, tosin eri värissä:) 


-Anna

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Maanantainen leffa-ilta

Moikka! Hyvää alkanutta vikkoa:) Toivottavasti kaikilla oli hyvä juhannus. Mulla oli tosi onnistunut, sain nauttia hienosta säästä ja ihanasta seurasta. Mutta ei siitä sen enempää kun en ottanut kameraa mukaan, niin en viitsii siitä hirveästi kerto kun ei ole kuvia. 

Käytiin tänään lauran kanssa katsomassa The Great Gatsby-leffa. Oli tosi hyvä, tykkäsin 20-luvun tunnelmasta, missä oli pieni moderni viba:) Piste i:n päälle oli vielä superkomea Leonardo DiCaprio ;) Ennen leffan alkua käytiin syömässä froyot kaikilla mahdollisilla mätöillä Jogossa, ai että oli namii. Nyt hyvät yöt, huomenna taas aikainen herätys!






Onnistuin polttamaan itseni suoristusraudalla... Hyvä mä!


Paras laura:) 




-Anna

torstai 20. kesäkuuta 2013

Tyttöjen ilta

Päätin eilen pitää ekstempore tyttöjenillan, ja kutsuin parhaat tytsyt koolle. Ilta koostui naurusta ja juoruista, ja herkuttelimme vesimelonilla ja mansikoilla:)









-Anna